Opiskelijan YTO-osaamisen tunnistamisen, osaamisen kehittämisen ja osaamisen tunnustamisen prosessin kuvaus Suomen Diakoniaopistossa

Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön muutokset muuttivat toimintatapoja toisella asteella. Yhteisen tutkinnon osan opintoja suorittavat myös aikuisopiskelijat.

Suomen Diakoniaopistossa on avattu opiskelijoille ja opiskelijoita ohjaaville henkilöille yhteisten tutkinnon osien osaamisen tunnistamisen, osaamisen kehittämisen ja osaamisen tunnustamisen prosessia. Aikuisten perustaitojen kartoituksen ja oppimisvalmiuksia tukevien opintojen tarpeet kasvaa muutoksesta johtuen.

Tiedostot hukassa?

Vesa Silander

Jäsentäminen ja nimeäminen

Minulle on tullut ohjaustyöni puolesta opiskelijoita, joilla kaikilla on pohjimmiltaan sama haaste. Ohjauskysymykset teknisissä kysymyksissä palaa kykyyn ja tahtoon nimetä ja jäsentää. Tiedosto on hukassa tai ei tiedä minne se on tallennettu, tiedostoja ei ole nimetty ja kansiorakenteita ei ole. Tieto ei ole jäsentynyt ja tehdään vain se mitä käsillä oleva tehtävä tässä ja nyt vaatii. Oikeastaan ”tässä ja nyt”-ajattelu alkaa jo tunnuksien ja salasanojen haasteissa. Samalla osa oppimisesta jää toteutumatta ja mahdollisuus kopioida omaa osaamista ja kirjoittamista.

Siksi usein opetan ensin jäsentämistä ja nimeämistä, vaikka opiskelija haluaisi, että autan vain tiedoston etsimisessä tai näytän vain miten tiedosto palautetaan palautuskansioon. Siis tässä ja nyt.

Tiedostojen hallintaan vaikuttaa tallennuspaikkojen sekavuus. Opiskelijan on vaikea ymmärtää pilvipalvelut ja muut tallennusmahdollisuudet. Kerron konkreettisen paikan, johon tiedosto on tallennettu ja mistä käsin sen tiedoston voi avata.

Sisältöjä opetettaessa helposti unohtuu tiedon jäsentämisen ja nimeämisen opetus. Käsitys oppimisesta on myös opiskelijoilla sisältöpainotteista. Sen voisi muuttaa kiinnittämällä asiaan huomiota. Tällainen käsitys oppimisesta voi tulla myös kulttuurin tai kodin suunnalta.

Miten selittää luokittelu ja jäsentäminen? Miksi ei koeta tärkeäksi nimetä tiedostoja? Tiedoston nimeämistä olen verrannut purkkeihin kotona.

Mistä tiedät, että mitä on missäkin purkissa? Jos osaat nimetä purkit keittiössä, niin tämä sujuu samalla tavalla. Se vain täytyy tehdä. Samasta asiasta on kyse siivouksessa.

Opetin 90-luvulla yläasteella pääasiassa uskontoa, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Se ei estänyt opettamasta näitä asioita - elinikäisen oppimisen avaintaitoja.

Laittakaa silmät kiinni ja kuvitelkaa menevänne kotiin. Avatkaa ulko-ovi ja menkää ensimmäiseen huoneeseen oikealla. Etsikää ensimmäinen kaappi tai laatikko oikealla. Avatkaa sen alin laatikko. Mitä siellä on? Miksi tiedät mitä siellä on? Kuka siivosi? Miksi pitää siivota? Miksi tavarat pitää olla järjestyksessä? Saman asian vuoksi te olette koulussa. Ettet ole vain hankkimassa tietoa, vaan siivoamassa sitä – järjestelemässä.

Näiden kysymysten ja opiskelijoiden vastausten avulla käsitys oppimisesta ja jopa siivouksesta muuttuu.

Mene taas kotiisi – mutta nyt silmäsi ovat sidottu. Kuinka moni pystyy paistamaan munan silmät sidottuna? Miksi? Omalla yläasteelleni tuli uusi luokkakaveri ja etsimme heidän keittiöstä jotain tavaraa. Hän ei sitä löytänyt. Kysyin, että olisiko se tuolla? Ja siellä se oli. Miksi tiesin sen?

Järjestäminen on universaalia ja kulttuurisidonnaista. Jos ymmärrät yhden paikan järjestykseen, niin todennäköisesti ymmärrät useiden.

Kaikki tietää ihmemies Hulkin. Kuvittele, että olet juuri muuttamassa ja kaikki tavarat ovat suuressa kuorma-autossa. Hulk tulee ja ottaa auton käsiinsä ravistelee parkkipaikalle kaikki tavarasi. Kuinka moni pystyy nyt paistamaan munan silmät sidottuna? Tai mitä pitäisi tehdä ennen sitä? Siivota!

Pikakulttuuri on johtanut siihen, ettei monenkaan mielestä ole mitään järkeä nimetä tiedostoja tai kansioida niitä. Hakukone tekee sen puolestasi. Katsoin tänä keväänä tietovisaa ja paljastui, että fiksu kisaaja ei osannut aakkosia. Miksi ei? Tätä ihmettelin, kunnes tajusin, että enää ei tarvitse osata.

Jäsentämistä ja nimeämistä tarvitaan kuitenkin edelleen. Oli kyse siivouksesta, kirjoittamisesta, hyllyttämisestä, analysoinnista tai vaikka innovoinnista, niin sitä tarvitaan. Kysymys on tunnistamisesta ja syy-seuraussuhteiden ymmärtämisestä. Siksi käytetään erilaisia menetelmiä kuten nelikenttämenetelmää tai loogisen viitekehyksen lähestymistapaa apuna.

Pidän itse siitä, etten kulje materiaalien varassa. Etsin välineistön milloin mistäkin – yleensä opiskelijoiden kokemuksista. Hyvä materiaali on hieno apu, mutta dialogi on tärkein.

Tästä luokasta löytyy useita kyniä. Pyydän opiskelijaa järjestämään ne. Entä kuinka opettaja ne järjestäisi? Värien perusteella, käyttötarkoituksen perusteella, koon perusteella? Hyvä tänne ja huonot roskiin? Tai vaikka iän perusteella? Ne ovat kansioita. Värit esimerkiksi ovat kuin tiedostojen nimiä. Entä jos näitä tunnisteita ei olisi.

Sinä päätät miten järjestät ne ja annat nimet. Opettajalla on myös oma henkilökohtainen järjestys tai nimeämistapa. Entä jos opettajan kynät ovat epäjärjestyksessä - tai opettaja ei laita purkkeihin nimiä?

Opiskelijan työtä on löytäminen ja järjestäminen – järjestää tiedostot, kansiot ja asiat siihen järjestykseen kuin itse haluaa. Oli sitten kyse tallennustilasta tai omasta päästä eli oppimisesta.

Vesa Silander

Opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen hyviä puolia ja haasteita

Suomen Diakoniaopistossa on mietitty oppimisvalmiuksia tukevien opintojen hyviä puolia ja haasteita. Lopputuloksena on tämä taulukko:

	Hyviä puolia OPVA-käytännöissä:	Haasteita OPVA-käytännöissä:	Syksyn 2018 kehittäminen:
Tarpeen kartoitus	·   Joillekin ryhmille (esim. S2-tuetuille) ollaan mietitty jo valmiiksi OPVA-kokonaisuudet kulkukaavioihin.	·  OPVA-tarpeen kartoitus on vaikeaa erityisesti aikuisopiskelijoilla. Tulee yleensä ilmi vasta kun opinnot eivät etene.	·   OPVA-tarpeen kartoitus tehdään opintojen alussa HOKS:n yhteydessä kaikille opiskelijoille (haastattelut, kartoitustestit, aiempien opintojen tunnustaminen ym.) ·       Kevään aikana on mietitty ja testattu erilaisia kartoitustestejä ·       Kartoitusprosessi kuvattu -> tiedotetaan ohjaavia opettajia prosessin kulusta
Järjestäminen	·   Pystytään järjestämään nopealla aikataululla	·  Ennakoimattomuus -> resursseja ei välttämättä vapaana kun tarvitaan ·  Jos ei pystytä järjestämään pitkäjänteisesti, opiskelijan taidot eivät ehdi kehittyä	·   OPVA-pajoja resurssoitu runsaasti syksylle, jolloin nähdään reformin vaikutukset OPVA-opintojen tarpeelle ja voidaan tehdä tarkempia tarvearviointeja keväälle ·    OPVA-pajat toimivat koko syksyn
	·   Tukea on saatavilla runsaasti	·  Tarjonta ei ole kuvattuna mihinkään -> opiskelijan ohjaus tarvittavaan opetukseen/ohjaukseen vaikeaa ja työlästä	·    OPVA tarjonta kuvattu kulkukaavioon
Opiskelijoiden sitoutuminen	·   Ryhmille kohdennetut OPVA-opinnot toimivat hyvin		·   Ryhmille kohdennettuja OPVA-opintoja jatketaan (esim. S2-ryhmät)
		·  Avoimet tukipajat vetävät huonosti väkeä, opiskelijat eivät sitoudu.	·   Pajoihin ilmoittaudutaan Wilmassa, jolloin paja näkyy opiskelijan lukkarissa. Tämän on todettu lisäävän osallistumista. ·   Jos OPVA-tarve on todettu HOKS-keskustelussa, opiskelija ei pääse YTO-kurssille, ennen kuin OPVA on suoritettu ja riittävä osaaminen osoitettu

Työn ilo ja miten ihmeessä se liittyy karsivaan kielikokeeseen

Olen miettinyt viime vuosina työn iloa. Tänä keväänä olen sitä kokenut, kun sain tehtäväkseni laatia Ammattiopisto Tavastiaan hakeutuville vieraskielisille hakijoille kielikokeen. Kokeen tuli karsia joukosta liian heikolla kielitaidolla sisään pyrkivät ihmiset ja toisaalta erotella kielitaidon kehittymisen eri vaiheissa olevia hakijoita siten, että saisimme tietoa, minkä alan opinnoissa heillä olisi etenemisen edellytykset. Ei kuulosta äkkiseltään kovin iloiselta työltä. 

Taitava Opva -hankkeessa kehitämme tukimuotoja sellaisille opiskelijoille, joiden opiskeluvalmiudet eivät riitä opintojen itsenäiseen suorittamiseen. Tässä blogitekstissä kerron, miten testasimme kielellisiä valmiuksia jo hakuvaiheessa ja miten työn ilon edellytykset siinä prosessissa toteutuivat.  

Työn täytyy olla eettisestä kestävää

Vieraskielisten kouluttaminen on tärkeää ja järkevää, mutta ei ole kenenkään etu, että opiskelija yrittää suoriutua ammatillisesta koulutuksesta riittämättömällä kielitaidolla. Opettajan työstä tulee hankalaa ja työturvallisuus on vaarassa. Erityisen vahingollinen tällainen tilanne kuitenkin on opiskelijalle itselleen. Opiskelija voi joutua vaikeuksiin, jos opinnot eivät etene eikä siihen ole edellytyksiäkään. Koulutuksen järjestäjällä on vastuu estää tällainen tilanne.  

Työssä oppii uutta.

Valmentauduin tehtävään muun muassa niin, että ajoin eräänä talvisena lauantaipäivänä Turkuun Testipisteen järjestämään koulutukseen. Kokenut testien laatija ja aihetta tutkinut Elina Stordell opasti käytännönläheisesti testien laatimisen maailmaan. Kouluttaja kertoi, että neljäs vastausvaihtoehto monivalintatehtävässä ei tuo merkittävästi lisää erottelevuutta. Huh! Säästyi paljon työtä. Ja että kysymykset eivät saa olla toisistaan riippuvaisia siten, että yhden tehtävän missaaminen pilaa mahdollisuuden saada muut tehtävät oikein. Ja että eurooppalaisen viitekehyksen mukaisella kielitaidon tasolla B1 arvioidaan tehtävänannon täyttymistä, mutta B.2-tasolla tarkastellaan jo kielitaidon tarkkuutta, sujuvuutta ja kompleksisuutta. Ja että puheen ymmärtämisen tehtävien tulee olla toiminnallisesti autenttisia siten, että kuunneltava aines todella on kuunneltavaksi tarkoitettua. Ja että avokysymysten vastaukset kannattaa ennakoida siten, että on enintään 2 mahdollista oikeaa vastausta. Koulutuksissa on aina mukavaa oppia uutta, mutta myös saada vahvistusta sille, mitä on kokemuksen myötä oppinut. On aina varmempaa, kun omat havainnot vahvistuvat tutkimustuloksilla ja kollegojen näkemyksillä. Työpajassa ystävälliset kollegat Turun seudulta auttoivat minua ideoimaan erityisesti puhumisen tehtävää, joka sopii testaamaan taitotasoa B1.1–B1.2.

Opin testitehtäviä laatiessani myös, että on yllättävän vaikeaa löytää tehtäviin sopivia aihepiirejä. Aiheiden tulee olla riittävän yleisluontoisia, jotta kaikilla on niihin jonkinlainen kosketuspinta. Ne eivät saa olla liian sensitiivisiä, sukupuolisidonnaisia tai vain keski-ikäistä kieltenopettajaa kiinnostavia. Ymmärtämisen testeissä ei myöskään saa olla tehtäviä, joihin pystyy vastaamaan pelkällä maailmantiedolla. Tiinan kanssa etsimme sopivaa materiaalia tovin jos toisenkin. Koulutuksessa annettiin vinkki, että luettaviin tai kuunneltaviin teksteihin olisi hyvä sisällyttää jokin yllätyksellinen elementti, mutta se ei kuitenkaan saa olla liian kummallinen tai hämmentävä. Tavastian tämän kevään kielikokeen aihepiireiksi valikoituivat lopulta mm. opiskelu- ja työura, työssä jaksaminen ja siitä palautuminen, terveydenhoito, opettajalle ja kaverille viestittely, nettikirppis, naapuriapu, kesätyöseteli ja expat-lapsuus.

Saa tehdä tiimityötä

Opettajan työ voi paradoksaalisesti olla sekä yltiösosiaalista että yksinäistä.  Ammattikoulun yhteisten aineiden opettajalla voi olla satoja opiskelijoita yhden lukuvuoden aikana, mutta kun hän laittaa luokan oven perässään kiinni, hän on työntekijänä yksin. Itsenäinen työ on toki hyvä asia, mutta edellisessä työpaikassa opin myös siihen, miten rikastuttavaa ja helpottavaa on, kun opetusta ideoidaan ja valmistellaan yhdessä täsmälleen samaa työtä tekevien kollegojen kanssa. 

Taitava Opvassa pääsen antamaan oman panokseni moniammatillisessa tiimissä ja lisäksi tekemään yhteistyötä muidenkin kuin opettajien kanssa. Yhteishaun kielikokeen järjestimme massatestinä yhteistyössä Ammattiopisto Tavastian opiskelijapalveluiden kanssa. Minä laadin Tiinan avustuksella kokeen, opiskelijapalvelupäällikkö suunnitteli meidän kanssamme toteutuksen, IT-tuki neuvoi editointiohjelman käytössä, sihteerit lähettivät kutsut, vahtimestari neuvoi auditorion tekniikassa ja opot ja kuraattorit osallistuivat koetilaisuuden käytännön järjestelyihin. Tällä porukalla on vuosien kokemus valtakunnallisen kielikokeen järjestelystä. Saatoin itse keskittyä siihen, että tämän vuoden koe on laadukas ja ajoissa valmis. Se oli mahtavaa ja kaikki sujui mainiosti! Toinen mukava kokemus oli puheen ymmärtämisen kokeiden äänittäminen. Kirjoitin äänitettävät tekstit ja kuuntelin puolisalaa kollegoiden äänenkäyttöä ja puhetapaa. Pyysin muutamia selkeästi ja ilmeikkäästi puhuvia kollegoita antamaan äänensä hyvään tarkoitukseen kielikoekäyttöön. Kaikki suostuivat tähän mielellään, jos aikataulut suinkin antoivat myöten. Eipä muuten ollut vaikea löytää tästä työyhteisöstä hyviä ääniä.     

Kaikki valmiina yhteishaun kielikokeeseen: paperit pinossa, nimenhuutajat, henkilöllisyyden tarkistajat,puhelimen kerääjät ja istumapaikoille ohjaajat valmiina, äänentoisto testattu, hakijat odottamassa oven takana. Tässä vaiheessa sisään marssi kymmenkunta työasuista raksamiestä, joista yksi ilmoitti topakasti, että he purkavat tämän auditorion. Tulivat seuraavana päivänä vasta, mutta hetki oli ikimuistoinen. 

Työssä kohtaa ihmisiä

Ammattiopisto Tavastiaan oli yhteishaussa niin suuri määrä vieraskielisiä hakijoita, että heille järjestettiin kielikoe massatestinä, kuten yllä kuvasin. Testasimme samana päivänä kaksi auditoriollista väkeä eli n. 90 hakijaa. Siinä ei paljon ehtinyt kohdata ihmisiä, muuten kuin vähän hymyillä ja vilkutella vanhoille tutuille.

Jatkuvan haun kautta hakeneita vieraskielisiä oli sen verran vähemmän, että heille pystyttiin järjestämään yksilötesti, johon kuului myös puhumisen osio. Massatestissä puhumisen osiota ei luonnollisesti voitu toteuttaa. Yksilötestissä pääsi totisesti kohtaamaan ihmisiä. Hakijat tulivat kokeeseen tietenkin jännittyneinä. Monet olivat minulle vanhoja tuttuja siltä ajalta, kun opetin kotoutumiskoulutuksessa. Heidän kanssaan pystyin ennen testin alkua hetken vaihtamaan kuulumisia ja toivottavasti vähän rentouttamaan tilannetta. Uusien tuttavuuksienkin kanssa juttelin niitä näitä, jotta he saisivat sanottua suomeksi ensin jotain ihan helppoa. Testaajana tietenkin toivon, että hakija saa kaiken osaamisensa näkyviin eikä suoritus kaadu ylettömään jännittämiseen. Olin iloinen, että myös yksilötestejä oli mahdollista järjestää, koska tilanne uskoakseni on vähemmän stressaava kuin tiukasti ohjattu massatesti auditoriossa. Itse testi oli samantasoinen ja samoilla kriteereillä arvioitu kuin massatesti. Kahdenkeskisessä tilanteessa pystyin kuitenkin vaikuttamaan vaikkapa siihen, että hakija hoksaa kääntää sivua oikeassa kohdassa puheen ymmärtämisen testiä.

Erityisen mukavaa oli haastatella entisiä opiskelijoita vuosien takaa. Joskus s2-opettajan työ tuntuu toivottomalta; kielitaidon kehittyminen kaikkine siihen vaikuttavine tekijöineen on hidas prosessi. Vanhoja opiskelijoita tavatessa aina kuitenkin huomaa, että oppimista sentään tapahtuu. Hupsu opettaja lähes läkähtyy ihastuksesta, kun entinen opiskelija käyttää systemaattisesti ja virheettömästi negatiivista imperfektiä.

Työssä saa hyödyntää omaa osaamistaan

Tässä projektissa oli hyötyä varmasti kaikesta aiemmasta työkokemuksesta ja koulutuksesta. Suomen opettaja pyrkii opetustilanteessa mukauttamaan kielenkäyttöään niin, että se on mahdollisimman selkeää ja ymmärrettävää. Testiä laatiessa näkökulma piti kiepsauttaa niin, että hakijalta täytyy vaatia myös ei-mukautetun kielen ymmärtämistä. Sitä taitoa tarvitaan, jos aikoo ammattiopinnoissa pärjätä. Onneksi ehdin kuunnella lukuvuoden kuluessa OPVA-opettajana aika monen eri alan opettajia ja näin heidän opetusmateriaalejaan. Sain hyvän kuvan siitä, millaisista asioista kielivaikeudet kumpuavat ja millaista kielitaitoa hakijalta on pakko edellyttää.

Hyvä kielitesti on erotteleva, mutta inhottava se ei saisi olla. Tämä aiheutti paljon päänvaivaa. Halusin, että ymmärtämisen testit mittaavat kokonaisuuksien hahmottamista ja olennaisen erottamista. Aihepiirien tulee olla neutraaleja, mutta kovin yleisluontoisia kysymyksiä ei voi tehdä, koska maailmantiedolla ei saa pärjätä. Erityisesti monivalintatehtävien vastausvaihtoehtoja miettiessä sai olla tarkkana, että ei takerruta mitättömiin yksityiskohtiin eivätkä oikeat ja väärät vastaukset ole tulkinnanvaraisia.

Suomen opettaja näkee valitettavan usein, miten kielitesti kaatuu siihen, ettei testattava ymmärrä, mistä tehtävässä on kyse. Toisaalta taas ammattiopintoihin hakeutuvalta täytyy edellyttää, että hän jo hallitsee yleisimmät tehtävätyypit. Tehtävänannot täytyy muotoilla riittävän helpoiksi ja tehtävätyypit miettiä niin selkeiksi, että hakija pystyy keskittymään olennaiseen eli kielitaitonsa osoittamiseen.

Työstä saa palautetta

Palautetta on tullut, sekä positiivista että negatiivista ja niin sen pitää ollakin. Kiitosta tuli testin erottelevuudesta. Testi ei ollut niin mahdottoman vaikea, etteivätkö taitavimmat hakijat olisi saaneet siitä lähes täysiä pisteitä. Näin hyville osaajille kielitaito ei ole opinnoissa etenemisen este edes niillä aloilla, joilla kielitaito on tärkeä työväline. Aika paljon tuli hylättyjäkin suorituksia, vaikka testissä oli myös erittäin helppoja tehtäviä. Se voi kuulostaa ankaralta, mutta ammatillisissa opinnoissa ei voi edetä, jos ei ymmärrä normaalitempoista, selkeää, sanastoltaan helppoa puhetta, ei ehdi kohtuullisessa ajassa lukea kysymyksiä, ei osaa tavallisimpia kysymyssanoja tai ei osaa kirjoittaa edes yksinkertaista viestiä. Näiden ääripäiden väliin jäi hankkeemme kohderyhmä eli ne opiskelijat, jotka tulevat tarvitsemaan opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja, sikäli kun heidät koulutuksiin valitaan. Kielikokeesta saimme tulevaan OPVAan paljon arvokasta tietoa.

Negatiivista palautetta on tullut joiltakin opiskelijoilta tai heidän opettajiltaan. Osa piti testiä liian vaikeana tai testiaikaa liian lyhyenä.

Mitä opimme tästä

Isäni taajaan viljelemä lausahdus kuuluu ilman muuta tähänkin projektiin. Kielitaidon varmistamisen prosessia kokeiltiin Ammattiopisto Tavastiassa tällaisena nyt ensimmäisen kerran. Kerralla tulee harvoin valmista. Palautetta varmasti tulee vielä, kun lopulliset opiskelijavalinnat tehdään ja kun vieraskieliset opiskelijat aloittavat opintonsa tulevana syksynä. Prosessia mietitään isommalla porukalla. Itse toivoisin, että tulevissa kielikokeissa olisi mahdollisuus myös puhumisen osioon. Sen voisi toteuttaa kustannustehokkaammin niin, että kokeeseen kutsuttaisiin kymmenisen henkilöä kerrallaan, he tekisivät muut osiot testaajan valvonnassa yhtä aikaa, mutta heidät haastateltaisiin yksitellen. Hakijat jaksaisivat ja ehtisivät kyllä odottaa omaa vuoroaan, kun he kuitenkin ovat tulleet paikalle ja varanneet kielikokeen tekemiseen aikaa.

Mitä tulee testiin, totesin, että avokysymykset ovat parempi ja erottelevampi testaustapa kuin oikein-väärin-vastaukset. Kuten Elina Stordell koulutuksessa opasti, avokysymysten vastaukset pitäisi kuitenkin ennakoida. Erityisen tarkkana täytyy olla siinä, ettei avokysymyksistä saisi kovin hyviä pisteitä löytämällä tekstistä saman sanan kuin kysymyksestä ja kopioimalla vastausriville tekstiä sen ympäriltä. Parissa monivalintatehtävässä kävi niin, että vastaukset olivat hieman tulkinnanvaraisia; yksi vastaus oli selvästi paras, mutta ei toinenkaan vaihtoehto ihan väärin ollut. Muistan, että tällainen tehtävä oli myös omassa ruotsin ylioppilaskuuntelussani ja väittelin oikeasta vastauksesta ruotsinopettajan kanssa. (Voitin.) Nämä virheet voisi välttää sillä, että testaisi testejä etukäteen vaikkapa perheenjäsenellä tai kollegalla. Vaikka kaikki kysymykset eivät olleetkaan täysin onnistuneita, testin eri osiot korreloivat kuitenkin hakijoilla loogisesti eikä testi varmastikaan antanut vääriä tuloksia niiden takia.

Tästä on hyvä jatkaa Taitava Opva -tiimin ja Ammattiopiston Tavastian väen kanssa opiskelijan parhaaksi kohti sujuvasti kuljettavaa opiskelupolkua.

Blogin avaus

Taitava Opva -hankkeen toimijat julkaisevat tässä blogissa pohdintojaan ja erilaisia näkökulmia hankkeen teemoihin.